Kätkö
Vanhasta kaivosta löytyy ruumiita. Selvittämättä jääneen pankkiryöstön tutkimukset avataan uudelleen ja komisario Zettermanin täytyy jälleen jumpata aivonystyröitään.
Lauttalan latauksena tunnettu pankkiryöstö järisytti aikoinaan pikkukaupungin arkea. Kun ryöstäjien ruumiit löydetään kymmenen vuotta myöhemmin, saa Oili ”Opettaja” Jaakolan tiimi Keskusrikospoliisissa eteensä visaisen tapauksen. Kuka suunnitteli nerokkaan rikoksen – ja kuka tappoi pankkirosvot?
Kun umpikuja uhkaa, työntää lusikkansa soppaan komisario Zetterman. Hän kun on sattumoisin paennut putkiremonttihelvetin keskeltä suoraan Lauttalaan.
"Jari Salonen kirjoittaaa jouhevasti kuljettaen useita rinnakkaisia ja keskenään risteäviä juonilinjoja varmalla otteellla. Yhtä vahvaa on henkilökuvaus. Hahmot ovat uskottavia, samoin heidän keskinäinen dynamiikkaansa." - Turun Sanomat
"Kätkö pitää otteessaan loppuun saakka. — Tasapainoinen , täysiverinen dekkari." - Kainuun Sanomat
"Salonen on hyvä sanankäyttäjä, esim kun vanki pääsee vapaaksi = mies laskettiin luontoon plus monia muita hyviä sanoja ja sanontoja. Pikkuisen oli vaarana tosin, että sanoilla kikkailua tulisi liikaa, mutta pysyi kuitenkin riittävästi aisoissa." - Kirjarouvan elämää -blogi